TUJU-Hanke kehittää sokerijuurikkaan tuholaistorjuntaa ja -tarkkailua

Kirjoittajat

  • Marja Palomäki

Avainsanat:

sokerijuurikas, tuholaisten torjunta, kukkakaistat, houkutuskasvit

Abstrakti

Ilmastonmuutoksen myötä uusien tuholaislajien menestymismahdollisuudet Suomessa paranevat ja lisäksi käytettävissä olevien torjunta-aineiden määrä tulee vähenemään, mikä tuo uusia haasteita sokerijuurikkaan kasvinsuojeluun. Maatilatalouden kehittämisrahasto (Makera) myönsi rahoituksen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskukselle (SjT) rahoituksen ”Sokerijuurikkaan optimaalisen tuholaistorjunnan ja varoitusjärjestelmien kehittäminen muuttuvassa ympäristössä” -hankkeen toteuttamiseksi. Osarahoittajina toimivat myös Sucros Oy ja SjT. Hankkeen toiminta-aika on 1.3.2021 - 31.3.2024. Hankkeen kokeet toteutetaan Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksen käytössä olevilla pelloilla Paimiossa. Hankkeen vastuullisena johtajana toimii SjT:n tutkija Marja Palomäki.

Osasto
Articles

Julkaistu

2021-10-04