Kasvinterveyden valvonta uudistui EU:n kasvinterveysasetuksen myötä

Kirjoittajat

  • Paula Lilja
  • Toni Valo

Avainsanat:

kasvinterveysasetus, kasvipassi

Abstrakti

Kasvinterveyden valvonnassa tapahtui suuri mullistus vuoden 2019 lopussa, kun EU:n kasvinterveysasetusta 2016/2031 alettiin noudattaa. Tämä asetus alemman asteisine säädöksineen on sellaisenaan voimassa jokaisessa EU-maassa. Kansallisessa kasvinterveyslaissa 1110/2019 säädetään vain Suomessa toimivista viranomaisista ja seuraamuksista. Valvonnassa noudatetaan myös EU:n valvonta-asetusta 2017/625, joka säätelee esimerkiksi monia viranomaisten toimintaan ja EU:n ulkopuolelta tapahtuvaan maahantuontiin liittyviä asioita.
Uudistuksen taustalla on tarve päivittää kasvinterveyslainsäädäntö nykypäivään, jossa kasvintuhoojat leviävät uusille alueille nopeasti kansainvälisen kaupan ja turismin välityksellä. On tarve suojella aiempaa tehokkaammin elinkeinojen toimintaedellytyksiä, tulevaisuuden ruoantuotantoa ja ympäristöä kasvintuhoojien aiheuttamilta vahingoilta.
Keskeistä uudessa lainsäädännössä on toimijan vastuun korostuminen karanteeni- ja laatutuhoojien leviämisen estämisessä. Myös kasvipassin käytössä sekä EU:n ulkopuolisen maahantuonnin menettelyissä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi toimintaan. Esimerkiksi Traces-ilmoitusjärjestelmän käyttöönotto on tuonut maahantuojille uusia velvoitteita, ja kasvinterveystodistus vaaditaan nyt kasvien lisäksi kaikilta kylvösiemeniltä ja tuoreilta kasvituotteilta. Monet puuvartiset kasvit on arvioitu niin sanotuiksi korkean riskin kasveiksi, joiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta on kielletty ainakin toistaiseksi.

Osasto
Articles

Julkaistu

2021-04-18